Historia

2010

Maailmantalouden elpyminen jatkuu euroalueen velkakriisistä huolimatta. Kasvu on kuitenkin jakautunut epätasaisesti. Kehittyvät markkinat yleisesti ja Kiina, Intia ja Turkki erityisesti kasvavat nopeasti, kun taas talousarviotaan leikkaamaan ja velkojaan lyhentämään joutuvat maat elpyvät hitaasti.

Suurimmassa osassa Itä-Euroopan markkinoita kehitys on edelleen vahvaa maihin virtaavan pääoman ansiosta. Myös Venäjän ja Turkin kehitys on positiivista, mutta kaikkein voimakkainta kasvu on Baltian maiden ja Ukrainan markkinoilla. Kaakkois-Eurooppa ja Kazakstan eivät edelleenkään ole sijoittajien tähtäimessä.

Huhtikuussa ostimme Asia Growth Investors -yhtiön (AGI), jonka ansioitunut sijoitustiimi on keskittynyt Kiinan markkinoille. AGI jakaa East Capitalin näkemyksen siitä, että onnistunut salkunhallinta kehittyvillä markkinoilla vaatii jatkuvaa matkustamista ja yritysvierailuja. Vahvistaaksemme toimintojamme Kiinassa avasimme syyskuussa yhdeksännen toimistomme, Shanghaihin.

  • East Capital China East Asia Fund
  • East Capital China Fund
  • Special Opportunities Fund II

2009

Huolet rahoitusmarkkinoiden ja talouksien romahduksista häviävät, osaksi johtuen IMF:n ja G20:n lupaukseen tukea haavoittuvimpia Itä-Euroopan maita, sekä ennenkuulumattomien elvyttämisohjelmien vaikutusten ansiosta länsimaissa, Kiinassa ja paikallisesti. Markkinamme sijoittuvat maailman kärkisijoille. Tähän ovat vaikuttaneet sijoittajien parantuneet asenteet, elpyneet kuluttajahinnat ja historiallisesti ennätyskorkeat hinnanalennukset.

Uusia rahastoja
  • East Capital Special Opportunities Fund

2008

Koko maailma joutui kohtaamaan talouskriisin vaikutukset, mikä luonnollisesti vaikutti myös Itä-Eurooppaan, ja alueella onkin nyt useita haasteita kohdattavanaan.

East Capital laajentui Keski-Eurooppaan avaamalla konttorin Wieniin. Sekä Eastern European Fund -rahastomme että Russian Fund -rahastomme saivat tunnustusta Lipperiltä, ja rahastomme saivat yhteensä kuusi erilaista palkintoa.

Uudet rahastot
  • East Capital Russian Property Fund
  • East Capital Bering New Europe

2007

East Capital viettää 10-vuotispäiväänsä. Itä-Euroopan lähentyminen lännen kanssa jatkuu, ja Slovenia on ensimmäinen itäeurooppalainen maa, joka ottaa euron käyttöön.
 
Parantaakseen hankalasti saavutettaviin itäeurooppalaisiin yhtiöihin kohdistuvien sijoitusten saatavuutta, East Capital Explorer listautuu Tukholman pörssiin.

Uusia tuotteita

Ensimmäinen Luxemburgissa rekisteröity SICAV -rahasto sekä kolme alarahastoa aloittavat toimintansa. Tämä on strategisesti tärkeä askel East Capitalille, sillä nyt yhtiö voi tarjota rahastojaan useissa eri valuuttaluokissa.

  • (Lux) Russian Fund
  • (Lux) Eastern European Convergence Fund
  • (Lux) Eastern European Fund
  • East Capital Power Utilities Fund
  • East Capital Bering Central Asia

2006

2006 on voimakkaan laajentumisen aikaa, ja konttorit avataan Oslossa, Hongkongissa sekä Tallinnassa. Laajentumisen tavoitteena on kyetä entistä paremmin tarttumaan uusin mahdollisuuksiin, laajentaa sijoittajakantaamme sekä luoda parempia palveluja nykyisille sekä uusille asiakkaille. Kahden uuden rahaston avulla sijoituksia monipuolistetaan maantieteellisesti kattamaan myös Kaakkois-Euroopan.

Uudet rahastot
  • East Capital Bering Balkan Fund
  • East Capital Turkish Fund

2005

Tämä vuosi on merkkipaalu East Capitalin historiassa, sillä 2005 avattiin ensimmäiset kansainväliset konttorit Pariisissa sekä Moskovassa, jotta voisimme olla entistä lähempänä asiakkaitamme Euroopassa sekä sijoitusalueellamme idässä. Laajensimme myös rahastovalikoimaamme entistä erikoistuneemmilla rahastoilla, ja myös suurimpiin kuuluva osakerahastomme Itä-Euroopan pankkisektorilla, East Capital Financials Fund, aloitti toimintansa 2005.

East Capital saa Dagens Industrin ja Morningstarin jakaman Golden Star -palkinnon Parhaan Itä-Euroopan rahaston kategoriassa East Capital Baltic Fund -rahaston toiminnasta edeltävänä vuonna 2004.

Uudet rahastot
  • East Capital Financials Fund
  • East Capital Bering Ukraine Fund 
  • East Capital Baltic Property Fund

2004

Ensimmäinen East Capital Baltic Summit järjestetään Tallinnassa juuri ennen Baltian maiden liittymistä EU:hun. East Capitalin kokousten tavoitteena on esitellä Itä-Eurooppaa sijoittajille sekä perehdyttää heidät alueeseen. East Capital Awards -tilaisuus, joiden tarkoituksena on tunnustaa parhaimpia itäeurooppalaisia yrityksiä, järjestettiin myös ensimmäistä kertaa.

East Capital saa useita tunnustuksia, jotka korostavat asiantuntemustamme Itä-Eurooppaan keskittyvässä rahastosijoittamisessa.

Uudet rahastot

Laajennamme tuotevalikoimaamme vaihtoehtoisia sijoitusmahdollisuuksia tarjoavilla Bering-rahastoilla, jotka antavat ainutlaatuisen mahdollisuuden sijoittaa listattuihin sekä pörssin ulkopuolisiin pk-yrityksiin Venäjällä, Ukrainassa, Kaakkois-Euroopassa, Keski-Aasiassa sekä Kaukasuksella, Keski-Euroopassa ja Baltiassa. 

  • East Capital Bering Russia Fund
  • East Capital Balkan Fund

2003

East Capital Russian Fund -rahasto, joka on ollut maailman paras avoin sijoitusrahasto perustamisestaan lähtien, viettää 5-vuotispäiväänsä, Moskovassa. Christer Lingström, mainetta niittäneestä ”Edsbacka Krog” ravintolasta, vastaa juhlapäivällisestä.

East Capital Baltic Fund valitaan maailman parhaaksi kehittyvien markkinoiden rahastoksi 2002 sekä myös Ruotsin parhaaksi sijoitusrahastoksi 2002.

2002

East Capital Asset Managementin ja East Capital Private Equityn sijoitusneuvostot perustetaan tukemaan varainhoidon toimintaa. Sijoitusneuvostoon kuuluu sekä East Capitalin omia asiantuntijoita että yhtiön ulkopuolisia jäseniä, joiden asiantuntemus sekä mittaamaton kokemus Itä-Euroopasta on erittäin hyödyllistä. Äskettäin avatun Eastern European Fund -rahastomme avulla laajennamme sijoitusaluettamme hyötyäksemme koko alueen kasvusta entistä tehokkaammin. Rahasto on laajin markkinoilla toimiva Itä-Eurooppaan keskittyvä rahasto.

Uudet rahastot
  • East Capital Eastern European Fund

East Capital saa ensimmäisen Dagens Industrin ja Morningstarin jakaman Golden Star -palkinnon parhaiden Venäjän rahastojen kategoriassa 2001, ja Venäjän rahastomme on myös paras ruotsalainen sijoitusrahasto samana vuonna.

2000

East Capital ja Swedfund, joka on Ruotsin valtion omistama yksityinen yritys, perustavat yhdessä pääomarahaston hallinnointiin tarkoitetun rahastoyhtiön. Kesäkuussa 2003 East Capital omistaa rahastoyhtiön kokonaisuudessaan, ja uudeksi nimeksi valitaan East Capital Private Equity.

Uudet rahastot
  • East Capital Amber Fund

1998

East Capitalin ensimmäiset rahastot aloittavat toimintansa, ja nämä ovat East Capitalin Venäjälle ja Baltiaan sijoittavat rahastoja. Näiden rahastojen rahasto-osuuksia vaihdetaan ja ne arvostetaan päivittäin, joten niihin on helppo sijoittaa. Viisi vuotta myöhemmin, East Capital Russian Fund -rahasto valitaan maailman parhaaksi avoimeksi sijoitusrahastoksi Venäjällä.

Uudet rahastot
  • East Capital Russian Fund 
  • East Capital Baltic Fund

1997

East Capitalin perustavat marraskuussa ajanhermolla olevat sijoittamisen ammattilaiset, joilla on kattava kokemus talousmarkkinoista sekä liiketoiminnasta Venäjällä ja Baltiassa. East Capital tarjoaa sijoittajille helpon tavan sijoittaa Itä-Eurooppaan sekä myös parhaan mahdollisen tuoton 100 % keskittymisensä, paikallisen läsnäolonsa sekä pitkän aikavälin sijoittamisensa ansiosta.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Login